sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Seuraava postaus

Hei!

Seuraavan postauksen viimeinen julkaisupäivä on perjantai 4.11.2011. Teette postauksestanne ja koko blogista tunnilla itsearvioinnin, jota sitten kommentoin.

Päätin, että joulukuussa blogityöskentelyssä pidetään paussi, ja bloggaamista jatketaan taas tammikuussa. Eli tänä vuonna tehdään vielä (vähintään) kaksi postausta, joiden palautuspäivämäärät ovat 4.11. ja 2.12. Joululoman jälkeen postauksen pitää olla julkaistuna viimeistään 31.1.2012.

Työn iloa ja mukavaa viikkoa!

Leena

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Postikorttipalaute

Moikka!


Kiitos kaikille uusista postauksista! Näyttävät mielenkinntoisilta ja keskenään ihanan erilaisilta. Muistakaa käydä kommentoimassa ainakin päättötyöparin blogia.

Annan teille tällä kertaa palautetta postikortilla. Saatte ne heti syysloman jälkeen äidinkielen tunnilla.

Leppoisaa ja virkistävää syyslomaa!

Leena